perjantai 14. lokakuuta 2016

Ihana perjantaibukee!

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
Leikkokukkakimppu on superihana tapa aloittaa viikonloppu. Perjantaina kotimatkalla kukkakaupasta mukaan hankittu kimppu piristää pöydällä helposti yli viikonlopun ja viestii omalla tavallaan kauneudesta ja herkkyydestä, eli niistä asioista jotka itseäni kovasti miellyttävät. Vielä kun huhkii hetken imurin ja rätin kanssa sekä asettelee kimpun kauniiseen vaasiin näkyvälle paikalle - avot - koti on valmis viikonloppuun.
Kävin kurkkimassa lähikukkakauppani valikoimaa ja ajatuksissani oli tummasävyinen syksyinen kimppu pienellä vaalealla säväyksellä.  


Yhdessä floristiopiskelija Anun kanssa valitsimme kimppuun sopivat kukat ja värit. Anu oli heti mukana kun silmäilin häkeltyneenä kukkamerta ja kerroin, että syksyistä ja tummaa saisi nyt olla. Hän nosteli esille oranssia inkaliljaa ja nyökkäilin hyväksyvästi. Just hyvä oranssi syksyinen väri, sanoin. Samassa hypistelin jo isotähtiputken violetteja kukintoja ja pari oksaa niistäkin katkaistiin hetkessä pienemmäksi ja yhdistettiin kimppuun. Skimmiaa reunoille täydentäjäksi, kolme vaaleaa neilikkaa tuomaan valoa ja vihreyttäjäksi nahkalehteä, salalia ja araliaa. Anun tarkka silmä vielä hoksasi, että maksaruoho sopi kimppuun hyvin ja olin heti mukana. Kyllä.

Kotona asettelin kimpun Ikeasta ostettuun mustaan kannuun ja kaadoin veden sekaan mukaan saadun kukkavirkisteen. Lasitetulla parvekkeella on päivisin näin lokakuussa juuri sopivan viileää, joten jätin kukat parvekkeen sivupöydälle hetkeksi lepäämään.
Perjantaibukee eksyi vielä ulos takapihalle vanhan kuusen juurelle. Ja sai valot päälle.

PS. Blogin ulkoasu muuttui ja ryhdistäytyi tällä viikolla. Valkoinen pohjaväri on monella tapaa helpompi ja tuo enemmän valoa vallitsevaan vuodenaikaan nähden. Tekstejä on myös mukavampi lukea silloin, kun ne ovat saman levyiset kuvien kanssa. Mitä tykkäät muutoksesta? 

Ihanaa viikonlopun aloitusta sinulle!

<3 Pia

Näistä linkeistä pääset seuraamaan blogia myös Facebookissa ja Instagramissa






2 kommenttia: