sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Nordiska Trädgårdar 2019: Malliparvekkeiden ideoinnissa oli käytetty runsaasti mielikuvitusta

Brandstationin ideoimassa ja toteuttamassa malliparvekkeen infokyltissä kysyttiin leikkisästi: Ser du mig? Tilaan oli aseteltu lukuisia erilaisia posliinieläimiä vehreän viidakkomaiseen ympäristöön. Brandstationin mukaan parveke on paikka, jossa voi nauttia kesästä yksin tai ystävien seurassa. Tila haluttiin luoda leikkisäksi ja hieman villiksi ei-niin-kontrolloiduksi paikaksi.
Undergrowth rakensi parvekkeen, jossa saa rentoutua ja olla yhteydessä luonnon kanssa. Tilan keskellä oli naruista roikkuva pöytä, jonka keskipisteenä oli upea floristinen työ. Hetken tilaa silmäiltyäni tajusin, että kimppuun oli käytetty kaikkia niitä materiaaleja, joita tilassakin oli. Sammaleesta lähtien. Tästä tykkäsin.

Häxans Årstider näkee luonnon maagisena paikkana jokaisena vuodenaikana. Ihanan mystinen ja salaperäinen parveke!


Evas Trädsgårdscafe on paikka, jossa ihan jokainen voi nauttia kesästä ja hyvästä kahvista ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Hildegårdsin puutarhassa viljellään ja suunnitellaan ihania puutarhajuttuja yhdessä muiden samanhenkisten ystävien kanssa. Nyt eletään jännittäviä aikoja, sillä kevät on jälleen täällä.
Pandoran parvekkeella yhdistellään nykyaikaa hieman erikoisella tavalla alkukantaiseen tarpeeseen viljellä omia hyötykasveja. Unelmat ja tekniikka kulkevat tällä parvekkeella käsi kädessä.
Ajettaisiinko autolla Italiaan tänä vuonna? Ei, vaan tuodaan sen sijaan Italia parvekkeelle. Idea ja toteutus Nicklas Bernehagen.
Just pleasure. Pienillä puilla ja perennoilla voit luoda ihanan rauhallisen nurkan omalle parvekkeelle. 
Puutarha parvekkeella ihan jokaiselle: lähellä viljeltyä ja kierrätettyä. Suunnittelu ja toteutus by Jeanette Söderlund / Skillebyholms Trädgårdsutbildning.

Siinä kaikki upeat malliparvekkeet tältä vuodelta Tukholman puutarhamessuilta. Tämä viimeisin oli eniten omaan mieleen juuri tuon mielettömän kasvirunsauden vuoksi.

Terkuin

Pia









sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Uusi upea kukkakauppa Neilikka!

Lahtelainen kukkakauppa Neilikka muutti viikonloppuna uusiin tiloihin vilkkaan Aleksanterinkadun varrelle. Ilokseni pääsin mukaan avajaistunnelmiin ja voi pojat miten ihanat juhlat Tiina ja kumppanit olivat saaneet loihdittua! Kamera räpsyen ja kaikesta kauniista innostuneena tutkin uutta kauppaa nauttien tunnelmasta, ohjelmasta ja tarjoiluista. 
Lauluyhtye Old Chaps viihdytti vieraita jazzteemaisella esityksellään. Tämä sopi hyvin taidelauantain ohjelmaan. Oli hienoa kuunnella lahjakkaita ammattilaulajia ja todeta samalla, että kukkakauppa on ihan paras paikka juhlien järjestämiseen. 
Taidokkaasti mietityt esillepanot ovat taattua Neilikkaa. Silmäkarkkia parhaimmillaan :)
Ah, miten ryhdikästä ja sävy sävyyn aseteltuja ruukkuja ja kasveja. Leikkona myytävä peikonlehti tuo kivasti korkeutta. Iso lehti sekä vihreä väri on nyt niiiin trendikäs!
Pinkki ja violetin sävyt mätsää ihan täydellisesti uuden kukkakuositapetin kanssa. Kaunista!
Rakastan tätä kasvien ja kukkien kerroksellisuutta. Kasveja saa (ja pitää!) laittaa roikkumaan myös seinältä tai katosta. Väliin voi asetella pystykasvuisempia kasveja tuomaan mielenkiintoa.
On hienoa nähdä kukkakaupassa kimppujen lisäksi esillä erilaisia kukkasidontatöitä. Näistä saa uusia ideoita ja samalla näkee, miten laadukkaita tuotteita ja koristeita täällä osataan tehdä.
Niin ja ne tarjoilut.. kuvat kertovat varmasti enemmän kuin tuhat sanaa. Tarjottavat olivat Villa Rauhalan Johannan käsialaa. Siis NAM!
Hanna sitoi upean kimpun kauden väreistä. Kimppu arvottiin lopuksi vieraiden kesken ja harmikseni arpaonni ei osunut minun kohdalle. Olishan tuo kimppu kädessä ollut aika näky bussia odotellessa :)
Ulkona oli esillä viileyttä kestäviä syyskauden ruukkukasveja. 
Uusi kauppa on hurjasti isompi ja sehän on tällaiselle kukkahullulle pelkästään hyvä uutinen. Laaja valikoima houkuttelee ostoksille tai ihan vaan ihastelemaan taidokkaita esillepanoja ja nappaamaan talteen uusia ideoita omaan kotiin toteutettavaksi.

Kiitos vielä Neilikan tiimille ja onnea sekä menestystä tulevaan - ootte ihan supereita kaikki!


Yhteystiedot

Aleksanterinkatu 25a B
(Kauppakeskus Trioa vastapäätä)
15100 LAHTI
p. 044-7179 784
tiina@neilikka.fi























maanantai 30. huhtikuuta 2018

Pihapiiri ihastutti kasvirunsaudellaan

Lahden Pihapiirimessuille oli kerääntynyt ilahduttavan runsaasti paikallisia puutarha- ja kukkayrittäjiä ja se todella näkyi messujen yleisilmeessä. Ihanaa vehreyttä ja kauniita kukkia tulvi esille käytävien varsilla, taimikauppa kävi ja puutarhavinkit kelpasivat messuvieraille. Puutarhaharrastuksen kasvu näkyy näilläkin messuilla, jotka ovat kasvaneet vuosi vuodelta.
Yleiskoristelussa oli käytetty paljon erilaisia heiniä ja yrttejä. Kukista mukaan oli otettu orvokkia ja muurinkelloa, jotka oli sijoitettu näyttäviksi ryhmiksi.
Kukka- ja sisustus Neilikan kaunis osasto ei jäänyt huomaamatta. Paikka oli erinomainen heti sisääntulon vieressä. Romanttinen ja valuva kukka-asetelma oli upea katseenvangitsija ja seinälle ripustettu neilikkanäyttely sopi kaupan teemaan. Seinältä jokainen löysi varmasti oman suosikkivärinsä.
Parvekenäyttely oli pieni pettymys. Toivoisin, että puutarhamessuilla käytettäisiin aitoja kukkia, yrttejä sekä kasveja jokaisella osastolla. Kierrätysaiheesta kuitenkin iso plussa. Jos ajelet Lahdessa, niin käy ihmeessä kurkkaamassa mitä Kierrätyspaikka Kujalassa on tarjolla. Käytetyt tiskialtaat on ihan superkivoja taimipöytiä ja hinnat ei siellä päätä huimaa :)
Yrtit tekivät hyvin kauppansa. Taimet olivat vielä sen verran pieniä, että päätin jättää omien yrttien hankkimisen toukokuulle. 
Kuhina kävi myös mehi- ja kivikkokasvien myyjillä. Parasta messuilla on, että myyjään saa heti kontaktin ja tietoa löytyy, sillä myyjät ovat usein myös kasvattaneet myytävät kasvit. 
Versoja Vaahteramäeltä -blogin ihana Riina oli tuonut messuille oman supersöpön osaston. Tähän oli pakko pysähtyä ja jäädä ihastelemaan sekä juttelemaan. Todella kiva, että blogi edellä tullaan esille ja samalla esitellään omaa osaamista. Iso peukku tälle! (Pitäsköhän munkin..??)
HUONE ett RUMin osasto pysäytti jälleen kerran. Osastolla kävi sellainen hyörinä, että pääsin ottamaan kuvia vasta hieman ennen messujen sulkeutumista. Heidän tyyli on aivan superihana ja aina niin ajassa mukana - oikeastaan edelläkin. Heiltä on kiva bongailla uusimmat kasvitrendit.
Pionin ja Piirongin pienet koristepullot roikkuvassa karusellissa olivat juuri sitä mitä olen hakenut. Noihin saa vaikka mitä ihanaa kukkivaa esille, ihan vuodenaikojen mukaan. 
Paikallisten kukkakauppiaiden kevätnäyttelyn teemana oli Vappukarkelot. Mielestäni kaksi parhainta toteutusta olivat Kukkapiin rento farkkuteema ja Kukka- ja sisustus Neilikan "Pappamopolla vappubaanalle". Huumorihan on se kaunein kukka :).
Vanhoja räsymattoja ei kannata heittää pois. Ne sopivat täydellisesti vallalla olevaan mummolatrendiin ja niitä voi käyttää esimerkiksi tilanjakajina tai taulujen taustoina.
Sommittelun silmäkarkkia. Tuotteet mätsäävät ihan täydellisesti toisiinsa. Me like!
Kallat on kivan ryhdikkäitä ja helppohoitoisia kasveja. Tumma väri sopii hyvin vaaleaan, selkeälinjaiseen sisustukseen. Näitä soisi näkevän enemmänkin.

Lahden Pihapiirimessut on lämminhenkinen tapahtuma, jossa näkyy hienosti yhteistyön ja yrittäjyyden kädenjälki. Upeaa työtä olitte tehneet - kiitos elämyksistä!


Tervetuloa seuraamaan blogia myös näistä kanavista:



Kevätterkuin,
Pia