torstai 14. heinäkuuta 2016

Haasteellinen asetelmakuvaus

Tänään haastoin itseni ja päätin rakentaa ihan oikean asetelman kuvausta varten. Tämä ei ole mun vahvinta aluetta mutta olen erittäin kiinnostunut asetelmien valokuvaamisesta joten nyt oli korkea aika ottaa härkää sarvista ja rakentaa itse vihdoin jotain. Kasasin parvekkeen sivupöydälle kaikenlaista tavaraa ja jotenkin tuo rusehtava väri veti lopulta puoleensa. Kävin tänään muutens ostoksilla Asikkalan alueen ihanissa pikku puodeissa ja sieltä bongattuja löytöjä kasasin tähänkin mukaan. 

Ostoksilla käyminen on siis todella inspiroivaa - uskokaa vaan miehet ;)

Näitä tavaroita kääntelin ja siirtelin, poistin jotain ja lisäsin toista. Tunnelma saattoi olla melkein harras kun tuumailin kauempaa mikä näyttäisi hyvältä. Yritin pitää mielessä asettelun niin sanotun kolmiomallin ja toivottavasti se tästä kuvasta löytyy. Ideana on se, että silmä hakeutuu ensin kuvassa johonkin, josta se lähtee etenemään kuvitellun kolmion kulmia seuraten eteenpäin. Kuvassa tulisi olla tarpeeksi yksityiskohtia, jotta siitä tulisi katsojalle kiinnostava. Päädyin lopulta tähän kuvan asetelmaan ja lisäsin vielä yhteen kolmion kärkeen ihanan sinisiä jaloritarinkannuksen kukintoja. Mitä tykkäät? Kommentoi vaikkapa facen kommenttikenttään. Olen myös avannut tähän alle kaikille oikeuden antaa oman kommenttinsa :) 

Olen kuvannut jo pitkään erilaisia lähikuvia. Aina kun pääsen ihan lähelle kohdetta niin olo on jotenkin heti kotoisampi. Johtunee tosin siitä, että mun ainoa hyvä objektiivi on Canon Macro 100mm. Olen niin hurahtanut valokuvaamiseen, että uusi hyvä yleisobjektiivi on vakavassa harkinnassa. Olen hetki sitten uusinut rungon, joten uuden objektiivin aika on heti kun budjetti siihen on kasassa. 

Kolmantena asetelmakuvauksissa (ja missä tahansa kuvauksissa) tulee kuvien käsittely. Mitään kuvaa ei kannata laittaa eetteriin ilman pientä fiksausta. Nämä käsittelin Photoshop-ohjelmalla muokaten värejä, valoja ja varjoja. Kännyköillä kuvaaminen ja kuvien käsittely on tehty ihan superhelpoksi nykyään. Opettelen itsekin koko ajan ja käytännössä olen vasta pitkän ja jännittävän tien alkumetreillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti