keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Esittelyssä upea ritarinkukka

Ritarinkukka tai amaryllis. Voi myös sanoa ihan ryllis vaan. Latinankieliseltä nimeltään kasvi on Hippeastrum x hortorum
Tämä ihanuus on alunperin kotoisin Keski- ja Etelä-Amerikan trooppisilta ja subtrooppisilta alueilta. Oikeastaan tätä kasvia pitäisi kutsua jaloritarinkukaksi, sillä nykyinen isokukkainen ritarinkukka on pitkän jalostustyön tulos. Rylliksen perusväreinä ovat valkoinen, vaaleanpunainen, tummanpunainen ja oranssi. Pitkä jalostustyö on tuonut markkinoille käytännössä kaikkien edellämainittujen värien muunnoksia ja mitä erilaisempia kukkamuotoja. Esittelen tässä postauksessa ritarinkukan eri käyttötapoja ja kerron hoito-ohjeita. Jos haluat kokeilla sipulin uudelleen kukittamista, niin löydät siihen ohjeet postauksen lopusta.
Tiesitkö, että ritarinkukka on myös kestävä leikkokukka? Sitä voi yhdistellä kimppuihin, laittaa roikkumaan seinälle tai asetella vaasiin muiden kukkien kanssa. Leikkokukkana se on nyt todella trendikäs ja näin sen koristelumahdollisuudetkin kasvavat entisestään.
Kukkasipulin voi jättää myös esille ja itsellä meni nyt kyllä hakuseen tuollainen kukkasipuleille tarkoitettu maljakko, aivan ihana :) Kastelu hoituu pitkänhuiskean ja ylös kapenevan maljakon avulla helposti. Sipulin voi koristella myös hauskalla teemaan sopivalla nauhalla.
Tämä kotimaassa viljelty valkoinen ritarinkukka asustelee kotonani. Se ilahduttaa todella monilla kukillaan ja vieläpä kerrottuna. Ritarinkukan kestävyys tulee juuri siitä, että ostohetkellä sillä on kukkavarressaan piilossa nuppuja jotka vielä odottavat aukeamistaan. Niiden aukeaminen kestää viikkoja ja kukkien kehittymisen seuraaminen on kuin oma pienoisnäytelmänsä. Laskin että tämä ritarinkukka tuottaa jopa neljätoista isoa tai pienempää kukkaa. 
Ritarinkukan, niinkuin muidenkin sipulikukkien, hoito on helppoa. Kukkiessaan se kaipaa vain vettä. Vesi on tarpeen jotta isot ja muhkeat kukat jaksavat avautua täyteen mittaansa ja pysyä auki mahdollisimman pitkään. Muista siis kastella sipulia tasaisesti, mutta ei liikaa. Jos sipuli joutuu jatkuvaan kosketukseen veden kanssa se alkaa helposti mädäntyä. Sipulin pitkulaiset juuret voivat kyllä koskettaa vettä vaikka koko ajan.
Jos ulkona on plusasteita, viihtyy ritarinkukka hyvin myös lasitetun parvekkeen suojissa päiväsaikaan. Kuva (yllä) on omalta parvekkeeltani jossa on ollut mukava pitää myös hyasintteja näin suojasäällä. Pakkasta nämä eivät siedä, joten olen varmuudeksi nostanut kukat yöksi sisään.

Näin kukitat ritarinkukan uudelleen:
  • Kun viimeinenkin kukka on kukkinut leikkaa kukkavarret poikki sipulin juuresta asti.
  • Pidä sipulia sisällä valoisassa paikassa, kastele ja lannoita. Sipuli alkaa pikkuhiljaa kasvattaa uusia lehtiä joiden tarkoituksena on uusien ravinteiden varastoiminen sipuliin kesän ajan.
  • Vähennä kastelua loppukesällä. Kastelun vähentäminen kertoo sipulille, että sen on aika vaipua lepotilaan.
  • Kastelun vähentämisen seurauksena sipuli kuivattaa lehtensä. Lehtien kuivuminen ei tarkoita että sipuli olisi menetetty vaan se on merkki siitä että sipuli vaipuu horrokseen, jonka se tarvitsee ennen uutta kukintaa.
  • Lepotilassa sipuli pidetään kuivana ja sijoitetaan viileään paikkaan (noin +10 astetta) parin kuukauden ajaksi. Sopiva paikka on kellari tai viileä veranta.
  • Sipuli nostetaan lämpöiseen ja aloitetaan pikkuhiljaa kastelu. Kastelu ja lämpö kertoo horroksesta toipuvalle sipulille, että nyt olisi hyvä aloittaa uusi kasvukausi.
  • Jonkun ajan kuluttua ensimmäinen lehti tai nuppu ilmestyy esiin.

Tervetuloa seuraamaan blogia myös näistä linkeistä:

Facebook
Instagram
Bloglovin

Mukavaa viikkoa!


Pia



Yhteistyössä






4 kommenttia:

  1. Kaunista, ja hyvät ohjeet kiitos!<3 Munkin tekis mieli jonkunlaista sipulimaljakkoa! Viime viikolla ostamamistani hyasinteista rapsin mullat pois ja laitoin maljakkoon. Nyt sitten taiteilen kastelun kanssa. Olisko sulla vinkkejä? Tänään kyllä näyttää siltä, että hyasintit alkavat vähitellen aukeamaan.:) Pelkäsin, että tapan ne ennen aikojaan.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos näet jossain sipulimaljakkoja niin vinkkaa mullekin :) Näiden kanssa on tärkeintä että itse sipuli ei kosketa vettä, vaan ainostaan ne vaaleat pitkät juuret. Samat ohjeet on hyasintille. Kun sipuli on multaistutuksessa, niin sitä saattaa kastella helposti liikaa ja sipuli alkaa mätänemään. Siksi nuo sipulimaljakot on tosi toimivia näille.

      Poista
  2. Hei Pia! Toivottavasti et pahastu, että nappasin Kukkailottelua-koosteeseen kuvan täältä blogin puolelta! Kuvassa on linkki sun Insta-tilille. Onhan ok? Yleensä en ole Instasta enää poiminut koosteeseen linkkejä, mutta viime viikolla oli niin vähän osallistujia blogin puolella, että siksi tällä kertaa näin.:) Toivoin myös todella, että voin auttaa muita löytämään sun upean blogisi!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan. Tottakai saat poimia täältä kuvia Kukkailotteluun, sehän helpottaa postauksen tekemistäkin ihan oleellisesti. Mun vaan pitää muistaa osallistua aktiivisemmin. Lainaa vaan jatkossakin ihan mitä kuvia haluat :)

      Poista