torstai 18. elokuuta 2016

White on white: lumoava harsokukka

Tuliskohan tästä nyt sitten se todellinen herutuspostaus.. tykkään niin paljon tästä herkän kauniista harsokukasta että ylisanoja putkahtaa tekstiin ihan huomaamatta. Harsokukka, Gypsophila, kuuluu kukkakauppojen perusvalikoimiin. Sitä kutsutaan myös nimellä morsiusharso. Pienet, valkoiset kukat ovat tiheinä huiskiloina ohuiden varsien päässä. Kukkaa saa myös vaaleanpunaisena versiona. Ostin vain yhden, mutta runsaan kukkavarren Lahtelaisesta kukkakauppa Neilikasta.




Valkoinen on ainakin omasta mielestäni arvokkain juhlaväri. Oli kyseessä häät, kastejuhla, merkkipäivä, valmistujaiset, illanistujaiset tai mikä tahansa hetki jolloin kutsutaan koolle lähimmät ihmiset - silloin elävät kukat luovat tilaisuuteen tunnelmaa ja arvokkuutta. Valkoinen on värinä puhdas, siihen ei ole sekoitettu mitään ja valkoiset kukat yhdistettynä muihin valkoisiin sisustuselementteihin täydentävät toisiaan. Kirkas lasi sopii hyvin yhteen valkoisen juhlateeman kanssa.




Harsokukat voi asetella esille monella tavalla. Niitä voi sijoittaa sivupöydälle pieniin pulloihin, tarjottimelle pienenä ryhmänä, sidottuna näyttävään kastekranssiin tai vapaasti maljakoihin juhlatilaan sinne tänne runsaina ryhminä. Kysy vinkkejä omalta kukkakauppiaaltasi ja lainaa juhlaan maljakoita vaikka naapurista - kaikki käy kauniin ja juhlavan tunnelman luomiseen. Harsokukan tuoksu.. on muutens huumaava! Jätin kukat vaasiin keittiön pöydälle työpäivän ajaksi ja kotiin tullessa pienen asuntoni oli täyttänyt suloisen makea tuoksu :)

Tervetuloa seuraamaan blogia myös Facebookissa ja Instagramissa 




2 kommenttia:

  1. Harsokukka on minunkin yksi lempileikko. Ja nimenomaan juuri tuolla lailla ihan yksinään, se on ehdottomasti kauneimmillaan juuri noin!

    VastaaPoista
  2. Just näin, se ei kaikessa herkkyydessään muuta kukkaa tarvitse. Aivan ihana on :)

    VastaaPoista