torstai 16. helmikuuta 2017

Keväistä fiilistä esikoilla

Usein esikoista näkee kauniin hempeitä sävyjä mutta kun silmiini osui tämä tummanpunakeltainen runsaasti kukkiva kääpiöesikko niin ihastuin heti. Kääpiöesikko on kevään ruukkuesikoista yleisin ja myös hieman isompikokoista huone-esikkoa, Primula obconica, näkee myymälöissä. 
Koivun oksista voi sitoa keväisten asetelmien pohjaksi hauskoja pesiä. Maahan pudonneita koivunoksia voi kerätä mistä vaan mutta puiden oksien leikkaamiseen eli tuoreiden oksien keräämiseen tarvitset maanomistajan luvan.  Tuoreet koivunoksat sopivat juuri nyt maljakkoon kevääseen heräteltäväksi. Ja ne hennon vaaleanvihreät lehtien alut ovat kyllä tosi herkän hempeitä! Minulla sattui olemaan kotona valmis koivun oksista tehty pesä, johon asettelin kukat kuvausta varten.
Esikot tykkäävät kosteudesta ja viileydestä. Parasta olisi kastella ruukut altakasteluna joka toinen päivä ja lisätä sekaan hieman ruukkukukille tarkoitettua nestemäistä lannoitetta. 

Tykkäsin tästä syvän punaisesta väristä niin paljon että istutin myöhemmin nämä kaikki kolme hieman isompiin ruukkuihin. Nypin vain jatkossa kuivuneet kukat, kastelen ja pidän ruukkuja päivät viileällä lasitetulla parvekkeella. Tarkoituksena on saada nämä kestämään niin kauan että voin istuttaa kasvit isäni puutarhaan keväällä. 
Esikoita voi vallan mainiosti käyttää myös muissa keväisissä ruukkuasetelmissa. Yhdistele mukaan vaikkapa vihreää lankaköynnöstä, murattia tai kevään viileydestä pitäviä sipulikukkia. Ruukkuleinikki sopii myös hyvin asetelmaan kaveriksi.

Keväisistä ruukkukukista saa pienellä vaivalla todella kauniin asetelman. Kannattaa kuitenkin muistaa, että pientä pakkasta varmuudella kestää vain tetenarsissi. Niin kauan kun yöpakkaset väijyvät parvekkeen kukkia tulee ne siirtää suojaan sisälle. Tätä eestaas siirtelyn kautta elän itsekin juuri nyt, mutta nautin siitä kun voin aamulla siirtää kukkaset taas nauttimaan valosta parvekkeelle. Ja kiva huomata että ne viihtyvät. Nauttivat auringosta ja niistä muutamasta plusasteesta, jotka ne päivällä eteläparvekkeella osakseen saavat.

Nautitaan siis mekin kevättalven lisääntyvästä valosta ja aurinkoista päivistä!





Tervetuloa seuraamaan blogia myös näistä linkeistä:




2 kommenttia:

  1. Upean värisiä esikoita. Pitääkin väsätä tuollainen risupesä. Esikot tuovat kevään tunnun, niiden tuoksu on niin ihana.

    VastaaPoista