torstai 12. tammikuuta 2017

Esittelyssä papukaijatulppaani

Sain kuvattavaksi  kauniit valkovihreät papukaijatulppaanit, joiden vaalea värisävy tuntuu olevan ainakin näin alkuvuodesta todella suosittu. Papukaijatulppaanien, Tulipa xgesneriana Parrot Group, eri lajikkeita on paljon ja niille yhteistä on kehälehtien hauskan ruttuinen tai kupruileva muoto. Kehälehdet ovat useinmiten juovikkaita,  kaksi tai monivärisiä kuitenkin niin, että yleisin raitojen väri on vihreä. Ne ovat usein myös hieman liuskottuneita reunoiltaan. Nämä tuntomerkit tekevät tälle ryhmälle niin omanlaisen ilmeen, että  ne on helppo tunnistaa muiden tulppaanien joukosta.
Yhdistelin kimppuun mukaan vihreää pallomaista marjakuismaa, Hybericum, ja valkovihreää inkaliljaa, Alstroemeria. Mukaan sopii moni muukin kasvi kuten esimerkiksi hopeasävyinen eukalyptys, astrantia pienine vaaleine kukkineen, valkoinen morsiusharso tai vihreä, pallomainen ja tiiviskukkainen krysanteemi. Ohuet luonnonoksat sopivat kimppuun myös hyvin, vaikka pitempinä roikkumaan.
Papukaijatulppaaneja löytyy varmimmin kukkakauppojen valikoimista. Erikoistulppaanit ovat hinnaltaan korkeampia kuin tavalliset ja se johtuu siitä, että niiden viljelymäärät ovat pienemmät kuin  peruslajikkeiden. Käytännössä olen huomannut, että papukaijatulppaanit ovat selvästi kestävämpiä ja niistä on iloa paljon pidempään. 
Tätä erikoista keltavihreää lajiketta aprikoosin säväyksellä viljeltiin pari vuotta sitten Onnelan puutarhalla Vihdin Ojakkalassa. Todella kaunis!
Samalta puutarhalta on myös tämä kuva, jossa punakeltavihreät kaijat ovat valmiina toimitettavaksi kukkakauppojen valikoimiin. Ihanat, ruttuiset natisijat. Ja kiva että näitä viljellään myös kotimaisena.
Lajikekuvat: Kauppapuutarhaliitto.

































Oranssia, keltaista, punaista ja pinkkiä. Papukaijatulppaaneista on jalostettu maailmalla todella monta eri väriä ja väriyhdistelmää. Aika vaikea olisi näistä suosikkia nimetä. Tai se saattaisi kuitenkin vaihdella mielen mukaan - mutta nainenhan saa aina muuttaa mielensä, eikös niin :) Löysitkö sinä näistä postauksen kuvista jonkun Must Have -ihanuuden?


Kerrataan tässä vielä tulppaanien hoito-ohjeet:

  1. Jos tulppaanit ovat olleet myyntipisteessään kuivana, leikkaa kotona sentin verran varresta pois ja aseta nippu kääreessään veteen noin puoleksi tunniksi. Näin ne jämäköityvät ja heräävät horroksestaan.
  2. Virkistettä leikkotulppaanit eivät tarvitse.
  3. Leikkaa tulppaaneihin parin päivän välein uusi imupinta ja vaihda vesi.
  4. Tulppaanit imevät vettä aika hanakasti, joten muista tarkistaa että maljakossa on aina vettä (varsinkin jos maljakko ei ole läpinäkyvä). Veden määrällä ei ole merkitystä.
  5. Jos mahdollista, nosta tulppaanit viileään paikkaan yöksi. Se pidentää kukinta-aikaa.
  6. Yhdistele kimpun sekaan oksia tai nappaa kukkakauppiaaltasi mukaan jotain keväistä leikkovihreää ja asettele soma asetelma maljakkoon.
  7. Ihastele ja nauti kauniista kukista <3


Mukavaa viikon jatkoa! 


Tervetuloa seuraamaan blogia myös näistä linkeistä:





16 kommenttia:

  1. Erikoisen näköisiä mutta kauniita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä voi myös yhdistellä peruslajikkeiden kanssa samaan kimppuun. Tulee mielenkiintoa, kun mukana on vähän "rouheampaa" pintaa sileiden seassa ;)

      Poista
  2. Vähän on erikoisen näköinen. Valkoiset tulppaanit ja pari-kolme näitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä :) Tässä esitellyt valkovihreät papukaijatulppaanit sopivat hauskasti yhteen sileälehtisten tulppaanien kanssa. /Pia

      Poista
  3. Papukaijat ovat ihania, rentovartisia kaunottaria. Kuvasi niistä valkoisessa maljakossa on upea. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Varsinkin valko-vihreät papukaijatulppaanit ovat kovastikin mieleeni. Punaisista en välitä, mutta se on muutenkin kukissa väri, jota ostan todella, todella harvoin.
    Upeat kuvat Pia!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, näin sun kuvissa myös tuota valkovihreää papukaijaa ja se sopii teidän kodin väreihin todella hyvin. Kävin myös osallistumassa sun kukkailotteluun:)

      Poista
  5. Osuvasti sanottu, ruttuiset natisijat 😃 papukaijat ovat tulppaaneista upeimpia, lemppari väriä en osaa valita, kaikki ovat niin ihania!

    VastaaPoista
  6. Ihania nuo valkovihreät tulppaanit. Tykästyin myös tuohon vihreään lasipulloon: kaunis väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha lasipullo tarttui joskus mukaan Lauran kaupasta Vääksystä :)

      Poista
  7. Tulppaanit ovat kyllä aivan ihania kukkia! Raikkaat nuo vihreät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Ja nuo valko-vihreät olivat tosi kestävät ja muuttuivat niin että valkoisen määrä kasvoi kukassa sen auetessa.

      Poista
  8. Aivan uusi tuttavuus minulle. Ruttuisissa tulppaaneissa on jotakin outoa viehätystä, en osaa sanoa, mitä. Täytyypä kokeilla joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Jos kukkakauppiaallasi ei sillä hetkellä näitä satu olemaan niin pyydä tilaamaan - silloin voit toivoa valmiiksi jo värinkin ;) Olisi kiva saada pääsiäiseksi tuota vaaleankeltaista aprikoosin sävyllä, niin ihana kyllä.

      Poista