torstai 25. toukokuuta 2017

Kesäkukat: valoon vai varjoon?

Tämä kysymys esitetään minulle usein. Pääsääntöisesti voidaan sanoa, että useimmat kesäkukat viihtyvät valossa. Puutarhassa ja parvekkeellakin on harvoin sellaista kohtaa, johon ei varjo osuisi johonkin aikaan päivästä suoraa paahdetta helpottamaan. Oman parvekkeen valo- ja varjokohtia kannattaa seurata ja ruukkukukkia on helppo siirrellä paahteelta syrjään ja takaisin aurinkoon, tarpeen mukaan. Ensin esittelen pari viileämpää kaunotarta ja myöhempänä pääset kurkkaamaan omia tämän hetken kukka- ja kasvisuosikkejani, jotka viihtyvät valossa ja lämmössä.
Ennemmin kuin puhuisin viileässä viihtyvistä, kertoisin kesäkukista, jotka eivät välitä paahteisista olosuhteista ja ne ovatkin esimerkiksi sateisina kesinä parhaimmillaan. Yksi sellainen on lumihiutale, Sutera cordata, kuva yllä. Se kasvaa puolivarjoisalla paikalla upeaksi, reheväksi kukkaputoukseksi. 
Toinen paahdetta karttava kaunotarten ryhmä on verenpisarat, Fucsia. Viihtyvät valossa, mutta suora paahde ja kuumuus yhdistettynä huonomuistiseen kasteluun on turmiollinen. Nämä viihtyvät hyvin esimerkiksi terassin katteen alla, jossa kate suodattaa terävimmät säteet ja samalla se suojaa myös kesän rankkasateilta, joka saattaa hakata kukat alas. 
Auringossa ja lämmössä viihtyviä kesän vihreitä ja kukkia onkin sitten todella paljon. Omalla parvekkeella viihtyvät erilaiset yrtit ja erityisesti pieni oliivipuu, joka ei ole moksiskaan vaikka lämpötila huitelisi jo neljänkymmenen asteen puolella kun aamulla lähtiessäni unohdin avata lasit!. Se talvehti myös viime talven sisällä, joten toiveissa olisi saada siitä monivuotinen kasvikumppani.
Lämmössä ja valossa viihtyvät myös neilikat, Dianthus. Tänä vuonna kokeilen ruukkuneilikkaa ensimmäistä kertaa, mutta nyt jo näyttää hyvältä. Kestää kuivahtamista ja paahdetta. Toipuu nopeasti. Kukkineet on helppo nyppiä pois ja uutta nuppua tulee jatkuvasti. Iso peukku tälle.
Yrtit on ihan ykkösiä! Ylhäällä punasuoninen viinisuolaheinä ja heti vieressään sitruunamelissa. Hauska pallobasilika oli minulle ihan uusi tuttavuus ja nuo pienet lehdet ovatkin ruoan maustamisessa todella käteviä. Punaisen perillan lehdet on ihan superkauniit. Näissä kasveissa on huvi ja hyöty samassa, tykkään.
Yrttejä ja kesäkukkia voi yhdistellä myös omaksi asetelmaksi. Kuvassa basilika, viinisuolaheinä, petunia ja nukenkaulus sopivat nätisti yhteen isompaan ruukkuun.

Multatilan koko ja kasvualustan laatu ovat parvekekukkien menestymisessä tärkeimmät asiat. Iso multatila pidättää kosteutta kauemmin ja pidentää kastelun välejä. Uusi kesäkukkamulta sisältää ravinteita, joita kasvi tarvitsee kasvaakseen. Iloa tuottaa, kun näkee kasvin menestyvän ja kukkivan ahkerasti. Ota tavaksi kokeilla joka vuosi jotain uutta - kasvien maailmasta on kiva ammentaa opittavaa ja uusia ihastuksia!

Kivaa istutusten viikkoa!



Tervetuloa seuraamaan blogia myös näistä kanavista:




9 kommenttia:

  1. Ihanat kukkaset ja yrtit! Kävin tänään hakemassa vähän täydennystä viime viikonlopun ostoksiin.:) Ihan kohta veden pihakamppeet päälle ja lähden istutuspuuhiin.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parhainta hommaa tällä hetkellä ja ilmatkin vielä suosivat! :)

      Poista
  2. Valtavan kauniita kukkia ja kuvia <3 Kiitos myös vinkeistä. Olenkin juuri miettinyt tuota neilikkaa, että miten mahtaisi kestää paahteisella takapihalla. Iso plussa, että kestää kuivahtamista ja toipuu nopeasti - kesällä kun ei olla aina kotona kastelemassa. Taidan kokeilla! Mukava myös tutustua uuteen, mielenkiintoiseen blogiin. Lisäänkin sen heti oman blogini näitä luen -listalle :)
    Valoisaa viikonloppua ja iloisia istutteluja ja muita kukkajuttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä. Ihana saada uusi lukija, tervetuloa seuraamaan! Ruukkuneilikka on kyllä yllättävän kestävä, joten suosittelen. Lisäsin myös sinun blogisi omalle lukulistalle. Tänään on vuorossa tumman asetelman istuttaminen ruukkuun. Siihen tulee ruosteenväristä saraheinää, aprikoosin värinen marketta, tummalehtinen heuchera - nyt ainakin. Kivaa istutusviikonloppua sinnekin! /Pia

      Poista
  3. Kiitos! Kyseessä on palleroverenpisaroiden ryhmään kuuluva lajike. Niissä on valtavat määrät erilaisia muunnoksia ja tämä oli kyllä todella upea ja vielä kahdessa värissä. /Pia

    VastaaPoista
  4. Kauniita kukkia ja kuvia! Ruukkuneilikka on viihtynyt kiitettävästi meidän paahteisella eteläparvekkeella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on kyllä kiitollinen kukka paahteeseen - ja pystykasvuisuudessaan herkän kaunis. /Pia

      Poista